Sorry, I'm going to write in Finnish.
...Ja pahoittelen jo valmiiksi sitä, että vuodatan kyyneleet tänne. Ei taida olla ihan oikea paikka, mutta pakko kirjoittaa jos vaikka olo helpottuisi siten.
On paha olo, todella masentunut. Elämäni rakkaus ja valo ei taida enää rakastaa minua. Hän välittää, mutta on epävarma meidän suhteessamme, kun ei ole edes kertonut vanhemmilleen että me seurustellaan eikä muutenkaan enää tiedä mitä haluaa tältä suhteelta. Tunnen, että en riitä hänelle ja oloo pahentaa se, että en enää saa edes sitä yhtä suudelmaa jolla jaksaisin päivän loppuun asti.
Tuntuu siltä kuin huijaisin itseäni ja muita, kun yritän pitää naamaa peruslukemilla hajoamatta pieniksi palasiksi. Olo on yksinäinen ja surullinen kun tiedän ettei tämä yhdessä olo kestäisi ikuisesti rakkaani kanssa, mutta ehkä olen vain liian takertuvainen enkä osaa päästää irti. Mutta se tekee kaikesta entistäkin vaikeampaa koska rakastan häntä palavasti edelleenkin.
Noin kuukausi tai pari sitten yritin tappaa itseni jos vaikka pääsisin tuskastani. En onnistunut. Sitten opo ja terveydenhoitaja koululla olivat sitä mieltä ettei opiskelusta tule mitään jos en hoida asioitani kuntoon, kun huomasivat kuinka pahasti olen masentunut. Joten opiskelu siirtyi ensi vuodelle ja olen sairaslomalla. Käyn kerran viikossa terapiassa ja minulle kirjoitettiin useampi eri mielialapilleri, jotta mieliala olisi tasaisempi enkä impulsiivisesti yrittäisi tappaa itseäni. Mutta on silti paha olo, koska tuntuu että asiat pyörivät vain paikallaan. Vaikka saankin apua, ja terapeutti on fiksumpi ja ammattitaitoisempi kuin aikaisempi, niin tuntuu että paha olo vain kasaantuu silti sisälle. En ole koskaan rakastanut näin paljon ketään yhtä ihmistä, joten irti päästäminen, kuten sanoin, on vaikeaa...